Kasvu ja laatu ne yhteen soppii


Olin tämän viikonlopun järjestämässä Suomen Partiolaisten Kohtausta, joka on vuosittain järjestettävä koulutustapahtuma, jossa partion alueen, kasvatuksen ja vapaaehtoistuen tekijät pääsevät verkostoitumaan ja kehittämään itseään sekä partion tulevaisuutta.


Itseäni viikonlopussa kiinnosti kaikkein eniten kasvu, jota meillä partiossa on rummutettu tiiviisti viime vuodet - aivan aiheestakin. Kasvu linkittyy vahvasti aluetyöhön - ja aikalailla kaikkeen muuhunkin, mitä me partiossa teemme - joten ajattelin olevan paikallaan, että avaan vähän ajatuksiani kasvusta.


Kasvu on äärimmäisen tärkeä asia partion tulevaisuuden kannalta, sillä emmehän me pysty toimimaan kovin pitkään, jos jäsenmäärämme jatkaa tippumistaan. Kasvu linkittyy tiiviisti etenkin lippukuntien työhön lasten ja nuorten parissa. Hyvinvoivissa lippukunnissa on riittävästi johtajia uusille ryhmille ja kun johtajia on riittävästi, me pystymme pitämään yllä ja perustamaan uusiakin ryhmiä - eli tarjoamaan entistä suuremmalle joukolle mahtavan harrastuksen. Kun nämä johtajat sitten saavat sen tuen jonka he ansaitsevat, he jaksavat pesteissään entistä paremmin.


Toisaalta on mustavalkoista ajatella kasvua pelkkänä kasvuna, mistä pääsenkin otsikon toteamukseen. Kasvun kaverina on muistettava laatu. Partiotoiminnan on oltava laadukasta ja laadukasta se on silloin, kun meillä on riittävästi porukkaa tekemässä partiota, ja kun tämän porukan saama tuki on toimivaa ja riittävää.


Tämänkin takia olen ehdolla aluetyöstä vastaavaksi Suomen Partiolaisten hallituksen jäseneksi. Aidosti moninaista partiota kaikille!


Kohtauksen väsyttämin ja ravitsemin aivoin,


-Niko




Kommentit

Suositut tekstit